13 глава
Muumipeikko heräsi ensimmäiseksi.
Pitkään aikaan hän ei tiennyt ollenkaan missä oli.
Sitten hän muisti kaiken ja hiipi varovasti luolan suulle. Hän kohotti hiljaa huovan laitaa ja kurkisti ulos.
Oli mitä ihanin päivä… Taivas ei ollut enää ilkeän punainen, sillä oli entinen hauska sininen värinsä, ja aamuaurinko säteili sen keskellä juuri kiillotettuna ja hienona.
Muumipeikko istuutui maahan ja käänsi kasvonsa auringonpaistetta kohti, sulki silmänsä ja huokasi onnesta.
Hetken kuluttua Niiskuneitikin ryömi ulos luolasta ja istuutui hänen viereensä.
— Taivas, aurinko ja vuori ovat sittenkin jäljellä, hän sanoi juhlallisesti.
— Ja meri, Muumipeikko kuiskasi.
Kaukana taivaanrannassa meri loisti ja kimmelsi kuin sininen silkki vyöryessään rantojaan kohti.
Laineet liukuivat pehmeästi entisiin uomiinsa ja muuttuivat tummanvihreiksi laskeutuessaan lepoon meren pohjaan.
Kaikki uivat, kiemurtelevat ja ryömivät eläimet, jotka olivat pelastautuneet alimpaan liejuun, puikahtivat iloisina läpinäkyvään veteen, levät ja ahvenruohot kohosivat huojuen ja alkoivat hitaasti kasvaa aurinkoa kohti.
Ja taivaanrannasta tuli parvi kirkuvia kalalokkeja, jotka alkoivat kaarrella rannikon yläpuolella.
Vähitellen kaikki luolassa olijat heräsivät ja tulivat silmiään räpytellen ulos auringonpaisteeseen.
Hemuli oli ainoa joka ei ihmetellyt, että maailma oli vielä olemassa.
Hän kantoi postimerkkikansionsa alas hiekalle ja sanoi:
— Nyt minä järjestän sen seitsemännen kerran. Ja jos joku vielä panee toimeen hulinoita, en tiedä mitä teen!
Alhaalla vedenrajassa Nipsu tanssi häntä rusetilla, ja sitten hän lähti silkkiapinan kanssa katsomaan olivatko ravut paikoillaan onnettomuuden jälkeen.
— Nuuskamuikkunen, sanoi Niisku. Nyt sinun pitää soittaa aamulaulu!
Ja Nuuskamuikkunen otti huuliharppunsa ja soitti kaikin voimin, sillä sekä pienet että suuret äänet olivat tulleet takaisin.
— No, sanoi Muumipappa, mitä profeetta sanoo pienestä lasillisesta palmuviiniä kaiken tämän jälkeen?
— Ehkä maistuisi, mutta vain hyvin pieni, Piisamirotta sanoi.
Muumipeikko meni luolaan ja kaivoi helmensä esille. Sitten hän laski ne Niiskuneidin käpäliin.
— Tästä saat, hän sanoi. Nyt voit koristaa näillä itsesi joka puolelta ja tulla maailman hienoimmaksi niiskuneidiksi.
Mutta suurimman helmen hän antoi äidilleen.
— Pieni muumilapseni, äiti sanoi. Luuletko, että metsä on jäljellä ja talo ja keittiöpuutarha?
— Minä luulen, että kaikki on jäljellä, Muumipeikko sanoi. Tule, mennään katsomaan!